Tilan historia

Seuraava teksti on Pekka Aarnion kirjoitelma Kartanon historiasta aina 1500-luvulta nykyhetkeen. Kirjoitelma perustuu Pekka Aarnion omiin muistiinpanoihin sekä Aatos Alhaisen teokseen (toimitus): Kartanokulttuurista nykyaikaan. Kormun-Launosten kyläkirja, 1997.

Kartanon syntyä edeltäneet tapahtumat

Pehtoorintie 18Bryniel Gudmundsson Smålänning, Hans Kungliga Majestäts trotjänare, toimi Virossa voutina jo vuonna 1568, eikä huonosti asioita hoitanutkaan, koska sai kuningas Juhana III:lta aatelisarvon 18.6.1575. Hän saapui Suomeen kreivi Axel Leijonhufvudin kanssa ja sai vuonna 1578 läänityksenä 20 tynnyriä ruista vuosittain Raaseporin läänistä. Historiankirjat kertovat, että hän muutti takaisin Ruotsiin 13.5.1589 “tärkeissä tehtävissä”, eikä hänestä tämän jälkeen ole sen enempää puhuttu. Hänellä oli kuitenkin poika, Jöran Brynielsson, joka otti käyttöönsä komeammalta kalskahtavan nimen Brunow, ja joka matkusti vuonna 1610 Turkuun taskussaan sotamarsalkka Jakob De la Gardien suosituskirje.

Tuolloin, 1500-luvun loppupuolella, elettiin Suomessa ankeita aikoja. Ruotsi-Suomen kuningas Juhana III oli ollut riidanhaluinen hallitsija, joka kävi sotia vähän joka kulmalla, yhtenä niistä sotaa Venäjää vastaan. Juhana III:n kuoltua nousi valtaistuimelle hänen poikansa Sigismund, joka ei kuitenkaan nauttinut kansansa jakamatonta suosiota, koska hänet oli jo aikaisemmin kruunattu Puolan kuninkaaksi, Puolan, jota yleisesti pidettiin uhkana Ruotsille.

Sota Venäjää vastaan päättyi lopulta Täyssinän rauhaan vuonna 1595 ja siirryttiin nuijasotaan, jonka on katsottu olleen sotarasituksien näännyttämän talonpoikaissäädyn yritys parantaa asemiaan. Sigismund kukisti nuijasotivat talonpojat, mutta menetti siinä sivussa vallan Kaarle IX:lle. Kaarle-kuningas aloitti uuden sodan Venäjää vastaan vuonna 1608 ja kun vielä tanskalaisetkin hyökkäsivät Ruotsin kimppuun vuonna 1611, sai hänen samana vuonna valtaistuimelle noussut poikansa, Kustaa II Adolf perinnöksi peräti kolme sotaa, Puolaa, Venäjää ja Tanskaa vastaan. Kustaalla oli kädet täynnä töitä tanskalaisten ja puolalaisten kanssa, joten Venäjän rintamalle ei paljoakaan resursseja liiennyt. Onneksi Laatokalla oli linnoitus ja vahva laivasto, joita komensi Göran Brynielsson Brunow. Laatokan laivasto antoi venäläisille riittävästi tekemistä siihen asti, että Tanskan kanssa saatiin solmituksi rauha vuonna l6l3 ja voimat saatettiin keskittää itään.

1600-luku. Kustaa II Adolf palkitsi Brunowin – Kartanon synty

Kustaa II Adolf oli Brunow’n saavutuksista niin mielissään, että myönsi tälle jo samana vuonna, tarkemmin sanottuna 30.7.1613 “för sin trogna tjänst” – uskollisesta palvelusta – rälssitilan eteläisestä Hämeestä, johon kuului mm. Irjala ja Sauvala Janakkalassa, sekä Kartano ja lukuisia pienempiä tiloja Lopella, sekä myöhemmin (vuonna 1640) Rehakka Janakkalassa. Kun Venäjän kanssa oli tehty Stolbovan rauha vuonna l6l7, nimitti Kustaa II Adolf Göran Brunow’n Laatokan amiraaliksi. Brunow oli tällöin jo riittävästi palvellut ja saattoi jättää sotimisen nuoremmille elellen itse tyytyväisenä Irjalan kartanossaan.

Göran Brunow’n vanhin poika, Carl peri isältään Irjalan ja Kartanon rälssitilat, palveli kuningasta ansiokkaasti yleten aina ratsumestariksi asti, mutta kaatui Lundin taistelussa 4.12.1676, jättäen Irjalan ja Kartanon pojalleen Gustav Adolf Brunow’lle. Kartano muuttui 1600-luvulla useaan kertaan rälssitilasta säteritilaksi, säteritilasta rustholliksi, erivapaudet peruutettiin ja sitten taas palautettiin. Vuonna 1690 siitä muodostettiin Seppälän säteriratsutila.

Gustav Adolf oli päättänyt näyttää olevansa isänsä arvoinen poika. Hän palveli Suomessa useassa eri ratsuväkirykmentissä yleten hänkin ratsumestariksi, ennenkuin kaatui Gemauerthoffin taistelussa Saksassa 16.7.1705. Hänet, kuten isänsäkin on haudattu Janakkalan kirkon lattian alle ja hänen puusta veistetty aatelisvaakunansa riippuu Janakkalan kirkon seinällä. Toki Gustav Adolf oli ehtinyt lomillaan mennä naimisiin, jopa kahdestikin ja saattaa maailmaan ensimmäisestä avioliitosta viisi lasta ja toisesta kolme.

Seppälän peri isänsä jälkeen vanhin pojista Gustav Reinhold Brunow. Nuoremmalle veljelle Carl Andersille lohkaistiin Seppälästä Mäkilän tila, josta muodostui nykyisen Santamäen kantatila. Gustav Reinhold antautui hänkin sotilasuralle, mutta piti varmaankin parempaa huolta turvallisuudestaan kuin isänsä, koska saavutti vain luutnantin arvon ja kuoli rauhallisesti Seppälässä 24.4.1745. Hän oli saanut naimakauppansa perusteella haltuunsa Toppolan tilan Sääksmäellä, jota hänen ainoa poikansa jäi isännöimään.

1700-luku. Alfthan

Gustav Reinhold Brunow’n tytär Eva Magdalena meni naimisiin sotatuomari Harald Alfthanin kanssa ja näin muuttui Kartanon omistavan suvun nimi ensimmäisen kerran. Heidän ainoa lapsensa Gustaf Haraldinpoika syntyi 16.6.1746 ja opiskeli Turussa lakia, toimien mm. Turun hovioikeuden notaarina vuodesta 1774. Hän oli kahdesti naimisissa, ensimmäisen avioliiton ollessa lapseton. Toisesta avioliitosta Lovisa Nymanin kanssa syntyi 15.7.1788 myös ainoana lapsena Gustaf Gustavinpoika Alfthan, joka ei ollut niinkään kiinnostunut sotimisesta, vaikka osallistuikin vuoden 1808 sotaan kersanttina, vaan viljeli Kartanon tiluksia puolisonsa Ullrica Lindqvistin kanssa saaden peräti kahdeksan lasta, joista kolme kuitenkin kuoli suhteellisen nuorina.

Vanhin hänen pojistaan, Gustaf, ei ollut kiinnostunut maatilanpidosta, sillä silloisen tavan mukaan hänen olisi ollut maksettava sisaruksilleen perintöosuus Kartanosta, vaan antautui sotilasuralle palvellen nuhteettomasti Suomen tarkk’ampujapataljoonassa ensin kortteerimestarinkirjurina ja sitten pataljoonankirjurina saaden kaksi hihanauhaa 12 vuoden nuhteettomasta palveluksesta, otti eron armeijasta ja muutti HausjärveUe viljelemään Paakkolan tilaa. Gustaf Alfthanin kuollessa 1851 ei taloon näin ollen jäänyt kuin naimattomia tyttäriä.

Gustaf Alfthan oli ennen kuolemaansa pannut vireille omistamansa tilan nimen muuttamisen. Hänen leskensä Ullrica Alfthan jatkoi prosessia mainiten mm. että kun resoluutiossa 30. kesäkuuta 1825 tilan nimen on selvitetty olevan Launoisten Säteri ja sitä kutsutaan Seppäläksi, hän toivoisi edesmenneen miehensä tavoin, että käyttöön voitaisiin ottaa vanha nimi Kartano. Tuohon aikaankin näkyy aikaa kuluneen asioiden käsittelyssä, sillä myönteinen päätös Kartano-nimen uudelleen käyttöön otosta on tehty 18. maaliskuuta 1857 ja se on ehtinyt kuulutukseen Lopella 22.11.1857. Siihen aikaan toimi Kytäjällä kreivi Armfeltin tilustenhoitajana Mustialan maatalousoppilaitoksen (Mustiala Landtbruks Institut) vuonna 1842 käynyt Johan Josef Tenlén, joka mentyään naimisiin toiseksi vanhimman tyttären, Amalia Charlotta Alfthanin kanssa suostui ottamaan Kartanon haltuunsa ja maksamaan lakisääteiset maksut vaimonsa sisaruksille. Tällöin muuttui Kartanon omistavan suvun nimi toisen kerran.

Amalia Charlotta sairastui lavantautiin ja kuoli vuonna 1867 suuren lavantautiepidemian uhrina, ja kaksi vuotta myöhemmin solmi Johan Josef avioliiton Amalia-vainaan nuoremman sisaren Amanda Olivia Alfthanin kanssa.

1800-luvun loppu. Tenlén

Johan Josef Tenlén kehitteli maanviljelystä muuttaen niittyjä pelloksi ja perustaen mittavan puutarhan,jossa parhaimmillaan oli 250 omenapuuta, parikymmentä päärynäpuuta ja tietysti humalisto. Hänellä oli tapana erityisen maukkaan omenan syötyään pistää siemenet taskuunsa ja kylvää ne puutarhaan. Uuden taimen tehdessä ensimmäiset hedelmänsä sai se jäädä kasvamaan, jos maku oli hyvä. Muussa tapauksessa se pantiin armotta poikki. Juuri hän istutti 1870-luvulla talon ohi kulkevan maantien varteen kujan, päärakennuksen kohdalle jalavaa, vaahteraa ja pihlajaa, sitten kuusta ja lopuksi aina Kylänpään mäelle asti koivua.

Hänen kaukonäköisyyttään osoittaa se, että puut istutettiin niin kauaksi tiestä, että vielä 1960-luvun alussa Kartanon ohi kulkenut valtatie No 3 Helsingistä Vaasaan mahtui hyvin kujapuiden väliin, ja vasta vuonna 1993 toteutetun tieoikaisun vuoksi jouduttiin toisen puolen kujakoivut kaatamaan. Kuusikujaa koetteli parikin onnettomuutta, ensimmäinen jo ennen vuosisadan vaihdetta, kun talon sonni pääsi karkuun navetasta ja kiskoi vapaudestaan riemastuneena juurineen maasta toistakymmentä kujakuusta, jotka sitten korvattiin koivuilla. Toinen koettelemus tapahtui 1950-luvun alussa, kun tieliikenneasetus määräsi kuorma-autojen pakoputket suunnattavaksi ylöspäin. Sen aikaisten dieselmoottoreiden sylkemä öljyinen savu tukahdutti osan kuusista. Koivut selvisivät hyvin, koska ne vaihtavat lehtensä joka vuosi, mutta kuuset kärsivät, koska pitävät samoja neulasia viisikin vuotta.

Johan Josef Tenlén oli, kuten sanottu, korkean tason maatalousammattilainen, Mustialan ensimmäisiä opiskelijoita ja toiminut maatalouden uudistajana tunnetun kreivi Armfeltin tilanhoitajana. Niinpä hän lähetti myös poikansa Arturin Mustialaan, joka tuolloin edusti alansa ehdotonta huippua maatalousoppilaitoksena. Kun hän sitten vuonna 1894 kuoli, saattoi hän sulkea silmänsä tietoisena siitä, että tila jäisi taitaviin käsiin. Kun vielä naapurikartanon, Santamäen omistaja H.G.Brander oli taitava talousmies ja rautainen teollisuusammattilainen, kehittyi Launosten maatalous huimaa vauhtia. Pellot salaojitettiin vuosisadan vaihteessa ja viljelymenetelmiä kehitettiin.

Osoituksena silloisesta tietämyksen tasosta on se, että Kartanon peltojen riukusalaojitusjärjestelmä toimii täysin vielä nykyisinkin. Santamäen pellot on salaojitettu uudelleen, koska niissä oli käytetty Kesijärven sahan jäterimoja, kun Kartanon salaojat olivat, ja ovat siis vieläkin tehty kuorimattomista pihlaja- ja leppäriu’uista, jotka tuntuvat kestävän ikuisesti lahoamatta. Vuonna 1902 oli Kartano 1000 hehtaarin laajuinen, josta viljeltynä 250 hehtaaria Oinaalan rälssitila mukaanluettuna. Torppia oli 10 ja palkattua työväkeä viisi renkiä ja neljä piikaa. Tilakeskukseen kuului nykyinen vuonna 1879 rakennettu päärakennus, väenrakennus, talli tallimiehen asuntoineen, navetta, halkovaja, kaluvaja, paja, kolme jyvämiehen asuntoa, heinälato, olkilato sekä erikoisuutena kaksikerroksinen luhtiaitta, jonka toisessa päässä oli vellikello ja toisessa, maantien puoleisessa päässä torni. Tornissa oli maantielle päin aikaa näyttävä punnuskello, josta kyläläisetkin saattoivat nähdä, miten kiireesti oli ajettava ettei myöhästyisi kirkonmenoista. Aitta valitettavasti paloi maan tasalle 1930-luvulla ja sen mukana tuhoutuivat mm. kupariset viinapannut, joilla aikanaan oli keitetty työväen luontaisetuihin kuuluneet paloviina-annokset sekä käsikivet, joilla vielä silloin tällöin oli jauhettu aitoja uutispuurojauhoja. Tallissa oli kymmenen hevosta, karjaa oli 40 lehmää, 8 vasikkaa, 5 mullikkaa, lisäksi parikymmentä kanaa ja viisi sikaa.

1900-luvun alku. Tenlén ottaa nimen Launo

1900-luvun alkupuolella kehittynyt voimakas isänmaallinen liike aiheutti sen, että suuri joukko ruotsin- ja latinankielisiä sukunimiä suomalaistettiin. Näin myös Josef Artur Tenlén muutti nimensä Artturi Launoksi. Samoihin aikoihin hän tutustui Helsingissä kemiaa opiskelevaan, Kuhmoisissa sijaitsevan Hukin kartanon tyttäreen Helmi Maria Hukkiseen, jonka kanssa meni naimisiin 2.7.1907.

Tila kehittyi nyt hyvää vauhtia ja konekantaakin oli vuosisadan alkupuolella jo melkoisesti. Vuonna 1915 tehdyn omaisuusluettelon mukaan Kartanossa oli lokomobiili, puintikone, jauhomylly, sirkkeli, viskuri, lajittelija, rivikylvökone, heinänsiemenkylvökone, nauriinsiemenenkylvökone, kaksi niittokonetta, kaksi hevosharavaa, juurikasvien hienontaja, silppukone, paalauskone, vesipumppu ja perunannostokone. Vesipumppua tarvittiin nostamaan vettä kaivosta navetan ylisille muurattuun säiliöön, josta painevettä saatiin karjakeittiöön sekä päärakennuksen keittiöön ja kylpyhuoneeseen.

Artturi ja Helmi Launolle syntyi kolme tytärtä ja yksi poika, joka kuitenkin menehtyi tohtori Arvo Ylpön ponnisteluista huolimatta selkärankaan iskeneeseen tuberkuloosiin neljän vuoden iässä. Näinollen Artturi Launon kuoltua vuonna 1924 jäi Kartanoa hoitamaan hänen leskensä Helmi Launo, jonka johdolla tilaa edelleen kehitettiin. 30-luvulla hankittiin Farmall 14-merkkinen traktori, joka veti hinattavaa kaksisiipistä auraa ja neliakselista lapiorullaäestä. Vilja leikattiin elonleikkuukoneella ja puimalassa oli Siro n:o 2-puimakoneen lisäksi halkaisusirkkeli, kotitarvemylly, viljankuivuri ja pärehöylä.

1900-luvun loppu. Aarnio

Koska Helmi Launo ei silloisen lain mukaan perinyt muuta kuin puolet irtaimistosta, jaettiin tila kolmelle tyttärelle tasaosin. Jako tapahtui tuossa vaiheessa kuitenkin vain paperilla, eikä jako-osuuksien rajoja määritelty. Myöhemmin vanhin tyttäristä myi osuutensa äidilleen, jolloin Helmi Launo tuli yhden kolmanneksen omistajaksi. Keskimmäinen Kartanon tyttäristä, Kirsti Annikki, meni vuonna 1930 naimisiin Lopen rovastin, lääninrovasti Emil Ferdinand Aarnion vanhimman pojan Aulis Emilin kanssa. Nuoripari muutti Turkuun, jossa heille syntyi tytär Kirsti Inkeri ja poika Arto Pekka. Vouti Salmisen jäätyä eläkkeelle toimi etumiehenä Jalmari Anttila, jonka juurevan olemuksen monet varmasti vielä muistavat. Muonamiehinä olivat ainakin Tamminen, Vienonen, Oiva Eklund, “perämies” Matti Anttila, puumies Auranen ja pajan valtiaaksi Karjalasta tullut Veikko Kaasalainen, joka naimisiin mentyään harjoitti sepän ammattia omassa pajassaan (Apaja) kansakoulun vieressä.

Sotien jälkeen toteutettu pika-asutus lohkaisi tilan pinta-alasta yli 50%. Jäljelle jäänyt osa käsitti 55 ha viljeltyä ja n. 300 ha metsää. Vuonna 1957 muutti Kirsti Aarnio äitinsä pyynnöstä Turusta Kartanoon ottaen vastuun tilanhoidosta, koska silloin 73-vuotias Helmi Launo katsoi olevansa siihen jo liian vanha. Tällöin toteutettiin tilan jako myös kartalla, nyt kuitenkin kolmeen yhtä suureen maatalousosaan, Kartano, Oinaala ja Mahlamäki sekä neljänneksi yhteisomistukseen jäävä Yhteiskartano, johon talouskeskuksen lisäksi sisällytettiin erinäisiä tonttialueita kylän läheisyydessä. Jako tapahtui ilman suurempia puheita; Helmi Launo halusi nimiinsä Oinaalan, koska se hänen jälkeensä olisi helppo joko jakaa tasan Kartanon ja Mahlamäen kesken tai liittää jompaan kumpaan. Nuorin tytär, hammaslääkäri Mia Launo otti Mahlamäen ja kumpikin oli sitä mieltä, että Kartano sopi Kirsti Aarniolle, joka hoiti tilaa. Näin vaihtui Kartanon omistavan suvun nimi kolmannen kerran.

Helmi Launon kuoltua jaettiin Yhteiskartano perillisten kesken, jolloin talouskeskus päärakennuksineen liitettiin kantatilaan osin hyvinkin myrskyisten olosuhteiden vallitessa. Tässä yhteydessä menetti Kartano valitettavasti miltei koko historiallisen irtaimistonsa ja vanhimman osan kirjastostaan. Myöskään suurtilasta ei ole enää aihetta puhua, sillä kantatilan viljelysala on kutistunut alle kahteenkymmeneen hehtaariin. Tämän kokoisen tilan pito ei ollut enää taloudellisesti kannattavaa, mutta lähes neljänsadan vuoden perinteet velvoittavat myös nykyisiä ja tulevia sukupolvia säilyttämään sukutilaviirin Kartanon katonharjalla.

Vuonna 1974 muutti Kirsti Aarnion poika Pekka äitinsä avuksi vaimonsa Paula o.s. Panulan ja tyttäriensä Outin ja Virpin kanssa “pytinkiin”, eli pehtoorin taloon. Vuotta myöhemmin heille syntyi Juho-poika.

2000-luvun alku. Launosten Kartano Oy

Uudelle vuosituhannelle tultaessa Kartanon toiminta on vakiintunut rauhalliseen asumiseen peltojen ollessa vuokralla. Pekka Aarnio ja siskonsa Inkeri asuttavat päärakennuksen alakertaa, ja Juho ”Pekanpoika” Aarnio Outi-vaimoineen yläkertaa. Pihan toisella puolella Outi ”Pekantytär” Lyytikäinen asuttaa miehensä Hannun ja perheensä kanssa ”pytinkiä” eli pehtoorin asuntoa. Pari vuotta myöhemmin Juho rakensi Kartanon maille Launosten kylän laitaan omakotitalon, jossa nykyisinkin asuu perheineen.

Toisaalla Virpi ”Pekantytär” Aarnio päätyi naimisiin pitkällisen seurustelun jälkeen Janne Jouttelan kanssa, ja pari osti omakotitalon Orivedeltä. Syksyllä 2006 Janne kehoitti vaimoaan tutkimaan Suomen ”karvalehmätilannetta”, ja tämän tuloksena saapui uuden vuoden päivänä 2007 tontille ensimmäiset kolme hiehoa.

Vaikka Oriveden tilallakin oli käytettävissä useita hehtaareita laitumia, kävi pian selväksi, että eläinmäärän lisäämiseksi on saatava enemmän peltoja. Koska Launosissa sopivat resurssit olivat jo valmiina, ja Kartanon toiminnan elvyttäminen oli kaikkien mieleen, päättivät Jouttelat muuttaa Kartanoon syksyllä 2008.

Koska Kartanolla on mahdollisuuksia kehittyä hyvin monimuotoiseksi toimintakeskukseksi, jossa jokaisen vahvuuksia voidaan hyödyntää, perustettiin toimintaa hoitamaan osakeyhtiö. Toimitusjohtajana eli päätyöntekijänä toimii Virpi Jouttela, jonka ensisijaisella vastuulla ovat lehmät ja hevoset, sekä laitumet. Janne hoitelee teknistä ylläpitoa ja kehitystyötä. Juho Aarnion hoidossa ovat metsänsuunnittelu sekä kuulapyssysafarit.

Kartanon tulevaisuus näyttää tänään hyvältä. Maalla voi käyttää maalaisjärkeä hyvillä mielin, ja kun kaikki munat eivät ole samassa korissa, julkisuudessa vilahtanut taantumakaan tuskin puraisee syvältä. Taotaan silloin, kun rauta on kuumaa, kulttuurihistoriaa unohtamatta.

Launosissa 2009